Toisen päivän seikkailut

Toinen päivä (7.6. - onnea pikkuveli!) oli seuraavanlainen:

Kirjoitan nyt toisen päivän seikkailuista, sillä asunnolla (jota jo pari kertaa olen huomaamattani kutsunut ”kodiksi” vaikkei se siltä todellisuudessa vielä tunnu) ei ole elämäni kahta peruspilaria tällä hetkellä: a) nettiä ja b) ruokaa. Niinpä tapan aikaa käyttämällä läppäriä, joka ei ole yhteydessä mihinkään.

Nukuin yön äärettömän huonosti. Heräilin vähän väliä ja olin aivan varma, että on pakko olla jo aamu. Eipä se koskaan kuitenkaan ollut. Lisäksi huoneessa oli hirvittävän kuuma. Täällä ei ole ilmastointia, joten suurin osa ilmanvaihdosta tapahtuu avointen ikkunoiden kautta, mutta ulkopuolella olevat pimennysverhot blokkaavat kaiken tehokkaasti. Niinpä kaksi ihmistä pienessä huoneessa, ovi ja ikkunat kiinni, sai mukavan lämpimän fiiliksen kaiken kaikkiaan koko yöksi. Lopulta heräsimme kummatkin kahdeksan aikoihin ja teimme tahoillamme mitä lie – en edes muista mitä. Jossain vaiheessa söin ja luin hetken Berlin-kirjaa, jonka jälkeen päätin mennä vielä takaisin nukkumaan. Tunnin nukuttuamme kello olikin jo kaksitoista ja aloimme valmistautua päivään, vihdoin.

Ina tuli meikkaussession kesken ja vaihdoimme kuulumisia ennen kuin päätimme lähteä Tramilla (ratikka) jonnekin keskustaan päin, kun lipuistakin olimme jo koko kuukaudeksi maksaneet. Päätimme vain kuljeksia päättömästi, sillä sunnuntai on täysin pyhitetty oleskeluun Saksassakin. Itse asiassa vielä pahemmin kuin Suomessa, sillä mm. mikään ruokakauppa ei ole auki. Vaihdoimme puolessa välissä matka U-Bahniin (metro) ja pysähdyimme 90-luvun jälkeen uudelleen kukoistaneelle alueelle eli Potsdamer Platzille.

Huomasimme melko nopeasti The Ritz-Carltonin edessä kasan ihmisiä ja päätimme mennä katsomaan ketä kuuluisuuksia siellä ihmiset odottelivat. Hiirenhiljaiset Nissanit UFA Champion's League -teipeillä jonottivat hotellin ovien edessä, joten tietenkin kaikkien muidenkin tavoin oletimme eilen Berliinissä pelatun liigan loppuottelun pelaajien oleskelevan sisällä. 

Välillä pyörähdimme lähettyvillä mm. katsomassa aidon Berliinin muurin palasia ja Sony Centerin sisäpihaa, mutta halusimme ehdottomasti nähdä muutaman pelaajan. Onneksemme ystävällinen portrieeri tuli kysymään minulta ketä odottelimme. Vastasin suoraan: En tiedä, jäimme tähän vain kun kaikki muutkin jäivät. Hän kertoi, että Ritzissä oli yöpynyt joukkueiden erilaista henkilökuntaa sekä muutamia vanhempia pelaajia, itse päätähdet olivat muissa kaupungin hotelleissa. Tästä lannistuneina (no, ainakin vähän) päätimme lähteä ja etsiä ruokapaikkaa.

Kaiken tämän odottelun aikana törmäsimme keski-ikäiseen Barcelona-faniin, joka oli matkustanut Berliiniin Espanjasta. Jossain vaiheessa hän halusi kuulla lisää Suomesta ja siitä, kannattaisiko hänen matkustaa tällä reissullaan sinne (vai menisikö mieluummin vaikka Tanskaan). Perinteinen suomalainen ujous ja rujous iski kai meihin kaikkiin, sillä emme millään keksineet mitään syytä, miksi hänen olisi pitänyt Suomeen mennä. Mitä nähtävyyksiä siellä on? Miten kuvailla suurta maata, jossa oli vähän ihmisiä ja vielä pienemmät kaupungit muun Euroopan mittapuulla? Epäilenpä että hän päättää jatkaa reissuaan vaikkapa sinne Tanskaan.

Elämässä on muutamia totuuksia, jotka ei maata vaihtamalla parane. Yksi niistä on seuraava: nälkäisenä mistään ei löydy ruokapaikkoja. Ei ainakaan sellaisia, mistä kaikki pitävät tai joihin on varaa. Onneksi sama varavaihtoehto löytyy silti maasta kuin maasta: McDonald's. No, lopulta törmäsimme Alexander Platzilla pieneen thai-ravintolaan, josta ostimme annokset ja istuimme ulos terassille nauttimaan vihdoin lämpimästä ruoasta, jolloin varavaihtoehto jäi kokematta. Oma annokseni, johon kuului curry-kanan ja riisin lisäksi myös juoma, maksoi vain vähän reilun kuusi euroa, mutta halvemmallakin olisi päässyt. Halvin annos taisi olla kolme euroa. Ei siis aivan liikaa! (Ilokseni voin myös kertoa, että tilasin tietysti Saksaksi. Näin: ”A fünf... Fanta... Nein. Danke.”)

Yritimme vielä etsiä jotain auki olevaa ruokakauppaa tai sen tapaista. Emme kioskityyppisten paikkojen lisäksi kuitenkaan löytäneet mitään, joten on vain oltava dietillä loppupäivä ja käydä kunnolla kaupassa huomenna.

Kotosalla join teetä (sitä tietysti piti ostaa ensimmäisenä iltana jo) ja katselimme saksalaista televisiota. En kyllä mitenkään pysty ottamaan vaikkapa Greyn Anatomiaa tai Ilman johtolankaa kovin tosissani, kun tuttujen äänien päällä onkin saksalaisia ääninäyttelijöitä. Juteltiin vielä yhden kämppiksen kanssa niitä näitä (hän on Lichtenstanista) ja päivittelimme sitä, miten dubbaukset ovat typeriä ja turhia.

Illalla uni ei meinannut tulla silmään sitten millään, vaikka huomasinkin että huoneessamme on kirjaimellisesti pilkkopimeää. Tätä jaksoin ihmetellä vaikka kuinka – siis silmät eivät edes tottuneet pimeään, ei vaikka kuinka monta tuntia höpötettiin silmät sepposen selällään. Todella outoa.