Toinen päivä (7.6. - onnea pikkuveli!) oli seuraavanlainen:
Kirjoitan nyt toisen päivän
seikkailuista, sillä asunnolla (jota jo pari kertaa olen
huomaamattani kutsunut ”kodiksi” vaikkei se siltä
todellisuudessa vielä tunnu) ei ole elämäni kahta peruspilaria
tällä hetkellä: a) nettiä ja b) ruokaa. Niinpä tapan aikaa
käyttämällä läppäriä, joka ei ole yhteydessä mihinkään.
Nukuin yön äärettömän huonosti.
Heräilin vähän väliä ja olin aivan varma, että on pakko olla jo
aamu. Eipä se koskaan kuitenkaan ollut. Lisäksi huoneessa oli
hirvittävän kuuma. Täällä ei ole ilmastointia, joten suurin osa
ilmanvaihdosta tapahtuu avointen ikkunoiden kautta, mutta
ulkopuolella olevat pimennysverhot blokkaavat kaiken tehokkaasti.
Niinpä kaksi ihmistä pienessä huoneessa, ovi ja ikkunat kiinni,
sai mukavan lämpimän fiiliksen kaiken kaikkiaan koko yöksi.
Lopulta heräsimme kummatkin kahdeksan aikoihin ja teimme tahoillamme
mitä lie – en edes muista mitä. Jossain vaiheessa söin ja luin
hetken Berlin-kirjaa, jonka jälkeen päätin mennä vielä takaisin
nukkumaan. Tunnin nukuttuamme kello olikin jo kaksitoista ja aloimme
valmistautua päivään, vihdoin.
Ina tuli meikkaussession kesken ja
vaihdoimme kuulumisia ennen kuin päätimme lähteä Tramilla
(ratikka) jonnekin keskustaan päin, kun lipuistakin olimme jo koko
kuukaudeksi maksaneet. Päätimme vain kuljeksia päättömästi,
sillä sunnuntai on täysin pyhitetty oleskeluun Saksassakin. Itse
asiassa vielä pahemmin kuin Suomessa, sillä mm. mikään
ruokakauppa ei ole auki. Vaihdoimme puolessa välissä matka
U-Bahniin (metro) ja pysähdyimme 90-luvun jälkeen uudelleen
kukoistaneelle alueelle eli Potsdamer Platzille.
Huomasimme melko nopeasti The
Ritz-Carltonin edessä kasan ihmisiä ja päätimme mennä katsomaan
ketä kuuluisuuksia siellä ihmiset odottelivat. Hiirenhiljaiset
Nissanit UFA Champion's League -teipeillä jonottivat hotellin ovien
edessä, joten tietenkin kaikkien muidenkin tavoin oletimme eilen
Berliinissä pelatun liigan loppuottelun pelaajien oleskelevan
sisällä.
Välillä pyörähdimme lähettyvillä mm. katsomassa
aidon Berliinin muurin palasia ja Sony Centerin sisäpihaa, mutta
halusimme ehdottomasti nähdä muutaman pelaajan. Onneksemme
ystävällinen portrieeri tuli kysymään minulta ketä odottelimme.
Vastasin suoraan: En tiedä, jäimme tähän vain kun kaikki muutkin
jäivät. Hän kertoi, että Ritzissä oli yöpynyt joukkueiden
erilaista henkilökuntaa sekä muutamia vanhempia pelaajia, itse
päätähdet olivat muissa kaupungin hotelleissa. Tästä
lannistuneina (no, ainakin vähän) päätimme lähteä ja etsiä
ruokapaikkaa.
Kaiken tämän odottelun aikana
törmäsimme keski-ikäiseen Barcelona-faniin, joka oli matkustanut
Berliiniin Espanjasta. Jossain vaiheessa hän halusi kuulla lisää
Suomesta ja siitä, kannattaisiko hänen matkustaa tällä
reissullaan sinne (vai menisikö mieluummin vaikka Tanskaan).
Perinteinen suomalainen ujous ja rujous iski kai meihin kaikkiin,
sillä emme millään keksineet mitään syytä, miksi hänen olisi
pitänyt Suomeen mennä. Mitä nähtävyyksiä siellä on? Miten
kuvailla suurta maata, jossa oli vähän ihmisiä ja vielä pienemmät
kaupungit muun Euroopan mittapuulla? Epäilenpä että hän päättää
jatkaa reissuaan vaikkapa sinne Tanskaan.
Elämässä on muutamia totuuksia,
jotka ei maata vaihtamalla parane. Yksi niistä on seuraava:
nälkäisenä mistään ei löydy ruokapaikkoja. Ei ainakaan
sellaisia, mistä kaikki pitävät tai joihin on varaa. Onneksi sama
varavaihtoehto löytyy silti maasta kuin maasta: McDonald's. No,
lopulta törmäsimme Alexander Platzilla pieneen thai-ravintolaan,
josta ostimme annokset ja istuimme ulos terassille nauttimaan vihdoin
lämpimästä ruoasta, jolloin varavaihtoehto jäi kokematta. Oma
annokseni, johon kuului curry-kanan ja riisin lisäksi myös juoma,
maksoi vain vähän reilun kuusi euroa, mutta halvemmallakin olisi
päässyt. Halvin annos taisi olla kolme euroa. Ei siis aivan liikaa!
(Ilokseni voin myös kertoa, että tilasin tietysti Saksaksi. Näin:
”A fünf... Fanta... Nein. Danke.”)
Yritimme vielä etsiä jotain auki
olevaa ruokakauppaa tai sen tapaista. Emme kioskityyppisten paikkojen
lisäksi kuitenkaan löytäneet mitään, joten on vain oltava
dietillä loppupäivä ja käydä kunnolla kaupassa huomenna.
Kotosalla join teetä (sitä tietysti
piti ostaa ensimmäisenä iltana jo) ja katselimme saksalaista
televisiota. En kyllä mitenkään pysty ottamaan vaikkapa Greyn
Anatomiaa tai Ilman johtolankaa kovin tosissani, kun tuttujen äänien
päällä onkin saksalaisia ääninäyttelijöitä. Juteltiin vielä
yhden kämppiksen kanssa niitä näitä (hän on Lichtenstanista) ja
päivittelimme sitä, miten dubbaukset ovat typeriä ja turhia.
Illalla uni ei meinannut tulla silmään
sitten millään, vaikka huomasinkin että huoneessamme on
kirjaimellisesti pilkkopimeää. Tätä jaksoin ihmetellä vaikka
kuinka – siis silmät eivät edes tottuneet pimeään, ei vaikka
kuinka monta tuntia höpötettiin silmät sepposen selällään.
Todella outoa.
0 sanoi niin:
Lähetä kommentti