Viikonloppu

Eilen tuli viikko täyteen siitä, kun saavuin Berliiniin. Ensimmäinen viikko on ollut ihan mukava, ei järisyttävän ihmeellinen tai tylsäkään. Päiviäni on varjostanut väsymys ja melkein joka päivä kielikurssin aikana puhjennus pääkipu (epäilen sen johtuvan luokkahuoneesta), mutta ensimmäinen viikko on toisaalta ollut mieleiseni. On ollut mukava käydä välillä tutustumassa ympäristöön, mutta ei niin, että kaikki pitäisi nähdä heti. Vielä on 11 viikkoa reissua jäljellä, eiköhän kaikki ympäristön nähtävyydet ehditä sen aikana nähdä.

Kielikurssi on ollut myös "ihan okei". Keskiviikkoisin ja torstaisin luokkaa opettaa eri opettaja, joka jollain tapaa on ehkä hieman mukavampi. Hän tosin vaatii ihmisiä enemmän osallistumaan nimellä, joka ei aina minunlaiselleni aamutokkuraihmiselle aina käy kuin nenä päähän. Mielestäni hänen tunneillaan kuitenkin sain enemmän irti koko opiskelusta. Oli hauskaa jutella small talk -aiheistä aina yhden henkilön kanssa kerralla, eikä niin, että pitäisi sanoa koko luokan edessä jotain ja tulla korjatuksi jatkuvasti. Ehkä tämä tosin on vain jotain suomalaista arkuutta puhua, kun ei ole täysin varma siitä, mitä sanoo. Varsinkin idästä tulevien kohdalla tämä ei tunnu olevan mikään ongelma. He avaavat suunsa ennen kuin edes tietävät mitä haluavat sanoa.

Perjantaisin kurssimme käy kuulemma aina jossain vierailulla. Tänä viikonloppuna vierailukohde oli Tränenpalast. Se on vapaasti suomeksi käännettynä "kyynelten palatsi", joka käytännössä on lasinen rakennus, joka vuosina 1962-1989 toimi rajanylityspaikkanan Itä- ja Länsi-Berliinin välillä.

Nyt rakennuksessa on museo, jossa esitellään mm. video muurin rakentamisesta ja purkamisesta, millaista propagandaa televisiossa näytettiin samasta aiheesta muurin molemmin puolin, millaisia tarinoita DDR:stä paenneet nykyisin kertovat. Rivistö aitoja passintarkastuskoppeja oli edelleen myös paikalla.

Teimme pareittain muutamia tehtäviä museoon tutustuessamme. En edelleenkään pysty täysin käsittämään koko muurin rakentamisen loogisuutta. Ei kai sellaista ole koskaan todella ollutkaan? Tällaiset järjettömyydet saavat miettimään mitä kaikkea muuta käsittämätöntä vaikka oma hallituksemme voi tuosta noin vain päittemme menoksi keksiä. Mitä jos itse olisin käymässä kävelyllä kaupungin toisella laidalla ja kotiin tullessani yhtäkkiä huomaisinkin, että rakennusten ja katujen läpi on rakennettu seinä, jonka läpi en enää koskaan pääsisi?

Perjantaina kävimme suomalaisten tyttöjen kanssa kävelemässä pimenevässä kaupungissa. Itseäni harmitti jatkuvasti se, että tämän hetken rahallinen tilanne ei sallinut ottaa osaa mihinkään muuten kuin katselemalla, sillä varsinkin Spree-joen varrella oli kaikenlaista viehättävää ja hauskaa meneillään. No, kuten sanottua, vielä on kesää jäljellä ja eiköhän niihinkin menoihin vielä päästä osalliseksi!

Kadut olivat täynnä toinen toistaan houuttelevampia ravintoloita.

Ihmettelin tätä ääneen jo ensimmäisenä päivänä: miksi ihmisilä on pakonomainen tarve päästä veden lähelle?

Ehdimme totutella myös vähän ison kirkon menoihin, kun istuskelimme muiden paikallisten seassa joen rannalla. Ohi lipui monenlaiset jokilaivat, joissa oli toinen toistaan kovemmat bileet meneillään. Lopulta yksi niistä melkein parkkeerasi päällemme, kun sen kannella syttyi todella kummallinen tappelu. Lihaskimppumiehet huusivat ja raivosivat kädet verissä toisilleen, yksi yritti hypätä pois jokeenkin siinä raivonsa seassa. Pakenimme kilttien tyttöjen tavoin kauemmas myrskyn silmästä, josta myöhemmin näimme, miten useampi poliisiauto ja ambulanssi kaarasi paikalle. Täysin mysteeriksi jäi, mitä laivalla oli tapahtunut, mutta joku, tai useampi, oli kyllä saanut pahasti turpaansa sen veren määrän perusteella.

Illan pimentyessä siirryimme rauhallisemmalle alueille. Kävelimme mm. herttaisen historiallisen Nikolaiviertelin läpi ja edelleen huokailin mielessäni: tänne on tultava myöhemmin isomman rahapussin kanssa uudelleen.

Kännykällä otetut kuvat eivät kyllä mitenkään tee oikeutta kortteleiden tunnelmalle.

 Sunnuntai on taas yllättäen täällä ja nyt pitää käydä vain toivomaan, että eilinen kauppareissu (joka oli hieman ahdistava sekin, kun kävi ilmi, että niin Aldissa kuin Lidlissäkään ei käy Visalla, oli se debit tai credit, maksaminen lainkaan - onneksi vielä oli muutama euro käteisenä lompakossa) oli järkevä. Mauerparkin kirppispöydät ja muut kansalliset menot tosin kiinnostaisivat, joten ehkä päädymme turisteilemaan sinne vielä tänään!

Toivottavasti ukkonen ja sade ei tänään ole aivan yhtä hurja kuin eilen. Isossa kaupungissa on näköjään isommat myrskytkin. Siltä ainakin tuntui kun ukkonen jyrisi niin, että rintakehä resonoi.