Sisustussuunnittelija työharjoittelussa

21. kesäkuuta 2016

Vuoden jälkeen

Pari viikkoa sitten tuli tasan vuosi siitä hetkestä, kun pakkasin kamani ja läksin Helsinki-Vantaan kautta kohti Berliiniä. Ajattelin, että olisi hauskaa vähän mietiskellä tuota aikaa kun aikaa on kulunut jo tarpeeksi.

Heti alkuun onkin kai helpointa miettiä toiko kolme kuukautta ulkomailla ammatillisesti ja urallisesti elämääni mitään ekstraa. Hyvin yksinkertaistettuna ehkä ei - saavuin kotiin kun Suomessa elettiin jo syksyä, ja olen siitä lähtien ollut lähes yhtenään työtön. Toki vietin tietoisesti ansaittua lomaa lopun vuodesta 2015 ja matkustin ystäväni luokse Amerikkaan, jolloin työnhakukin oli lähinnä mol-sivujen selaamista silloin tällöin. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin yrittänyt ryhdistäytyä ja vakavasti pohtia sitä, mihin elämääni haluan seuraavaksi viedä.


Mutta Berliini, miten se näkyy näissä suunnitelmissa? Ei ehkä mitenkään. Suurin anti noista kolmesta kuukaudesta ehkä oli herätys siihen, että meille vakiintunut tapa toimia Suomessa ei todellakaan taida olla se ainut, eikä välttämättä edes oikea. Yhtäkkiä olen katsellut ympäristöäni uusin silmin. Jopa kaiken kattavat sisustus- ja rakennusohjelmat näyttävät erilaisilta, kun ensimmäinen ajatus niitä katsellessa ei enää olekaan "tuokin tehdään tuolla päin maailmaa väärin, ei Suomessa noin tehdä!" Tämä on mielestäni ihan tervettäkin, joskus tekee hyvää astua pois omasta, vahingossa jumiutuneesta näkökulmasta, ja huomata, että kaikki se, mihin olet uskonut ja mitä sinulle on opetettu, ei välttämättä olekaan kaikki kaikessa.

Näin myöhemmin mietittynä ehkä omat odotukseni Saksan reissulle olivat turhan suuret. Odotin, että pääsisin mukavaan työympäristöön, jossa ihmiset ottaisivat ulkomaalaisen hoiviinsa, neuvoisivat ja ottaisivat ideoita myös vastavalmistuneelta ja opettaisivat käyttämään saksaa sujuvammin joka päivä. Käytännössä minun tapauksessani näin ei kuitenkaan käynyt - ihmiset tuntuivat olevan sielläkin aivan yhtä jumiutuneita omiin standardeihinsa, enkä ehkä kuitenkaan kokenut sitä suurta yhteistyömeininkiä, mitä olisin kovasti toivonut. Toki toinen työpaikkani oli harppauksia ensimmäistä edellä tässäkin asiassa, mutta myös siellä ne saksalaisen arkkitehdin mielipiteet olivat kuitenkin aina suuremmassa osassa kuin suomalaisen, syyrialaisen, korealaisen tai egyptiläisen vastaavat. Ja miksipäs ei, voin hyvin kuvitella, että Suomessa meillä kävisi aivan samalla tavalla. (Vaikka siinä vaiheessa voisikin kääntyä kaikkien niiden suomalaisten ohjeiden ja lakien puoleen, joita ainakaan meidän projekteissa ei Berliinissä ollut mailla eikä halmeilla.) Harmikseni myöskään saksaa en päässyt käyttämään kuin dönder-kebabia ostaessani, sillä molemmilla työpaikoilla - tosin eri syistä - puhuttiin pääosin vain englantia.


Uskon, ja osaltani tiedänkin, että kaikilla työkokemus nuorisovaihdon kanssa ei ole ollut yhtä yksipuolinen, joten varmasti osaltaan alallakin on suuri merkitys harjoittelun onnistumiseen. Osa tietenkin on ihan omastakin asenteesta kiinni - kenties olisin saanut omasta tilanteestani enemmän irti, jos olisin suin päin syöksynyt mukaan, välittämättä siitä, mitä omat tietoni ja taitoni väittivät vastaan. Kaikesta huolimatta, olen hyvin tyytyväinen, että sain mahdollisuuden osallistua ohjelmaan ja että sain tämän kokemuksen myös CV:ni täytteeksi. Uskon vahvasti, että saksalaiset nimet työharjoittelun kohdalla ovat enemmän vakuuttavia kuin eivät lainkaan.

Kaupunkina Berliini oli tietenkin loistava. Se oli ehdottomasti parasta, mitä matkalta sain irti. Loppuviikkojen kinat soluasumisen puolella toki veivät iloa hieman, mutta siinäkin kyse oli ihmiskemioista ja stressistä, ei ympäristöstä. Sillä juurikin se ympäristö jäi vaikuttavana mieleeni. Kaikki ne historialliset hetket, jotka voi melkein nähdä edelleen edessään. Kaikki se arkkitehtuuri, toimiva liikenne, lukuisat leipomot... olen sataprosenttisen varma, että löydän itseni vielä kerran jos toisenkin Tiergartenin nurmelta tai egyptiläismuseon käytäviltä, tai koskettamassa muurin pätkiä ihmeissäni siitä, että se todella on siinä kuten se oli vuosikymmenet sitten.



Kaupungissa on varmasti jokaiselle jotain, mihin ihastua. Jotkut pitävät rajusta yöelämästä, toiset museoista, toiset shoppailusta Primarkissa, Itse lukeudun niihin ihmisiin, jotka voivat vain istua tramin kyydissä ja ihastella ohi kolisevia maisemia... kunhan silloin tällöin pääsee Kaisersiin ostamaan vähän evästä ja Rossmannille ihastelemaan halpoja meikkejä.

Ainiin, ja vielä se viimeinen kysymys, jota olen itseltänikin tässä viime aikoina kysynyt - lähtisinkö uudelleen? Kyllä! Vaikka tietäisin, että mikään ei muuttuisi? Kyllä! Tosin sillä erolla, että lähtijä itse olisi muuttunut.


P.S. Jäikö kiinnostamaan millainen siitä suunnitellusta projektista lopulta tuli? Kuvia on Über den Tellerrandin Facebook-sivuilla. Sieltä kopioituna muutama tässä:

©Laura Fiorio
©Laura Fiorio
©Laura Fiorio

©Laura Fiorio

Näyttää siis siltä, että suunnittelemamme ja rakentamamme pöydät ja tuolit ja hyllyt toimivat juuri niin kuin niiden pitikin. Monimuotoisesti ja helposti siirreltävästi! Hauskaa myös nähdä, että oman ryhmäni ehdotukset vanhoista viinilaatikoista yms. ovat päässeet mukaan, vaikkeivat heti suunnitelmiin päässeetkään. (Pakko vielä tähän myöntää, että nuo hyllyt eivät ole ne, jotka itse suunnittelin, ja joihin asiakas ihastui täysin - mutta hienothan nuokin toki ovat. Ja huomattavasti helpommin toteutettu.) Ylpeänä voin todeta olleeni mukana tässä projektissa näiden mukavien ihmisten apuna!
Copyright: Kissakarhu. Sisällön tarjoaa Blogger.