Juutalainen hautausmaa

Viime sunnuntai oli yhtä sateisen harmaa kuin tänäkin päivä. Edellisviikon 40 asteen helteistä oli muisto vain (onneksi) ja säätiedotus lupasi päiväksi sadetta. Heräsin tuttuun viikonlopputapaan nukuttuani ensin kellonympäri viikon väsymystä pois ja päätin, ennen kuin ehdin edes syödä aamiaista, että otan Canonin mukaan ja lähden kävelemään jonnekin.

Jenna, valmiina aina kaikkeen, lähti tietenkin mukaan. Kävelimme tuttuja teitä pitkin ja tulin ajatelleeksi lähellä olevaa kirkkoa tai ainakin sitä ympäröivää hautausmaata. Töissä olin jutellut Hansin kanssa asiasta ja hän kertoi, ettei olisi lainkaan outoa mennä hautausmaalle vain tutkiskelemaan. Niinpä uskaltauduin ehdottaa valokuvausmatkaa sinne.

Tiesin kyllä, että lähettyvillämme oli juutalainen hautausmaa. En vain ensin tajunnut, että se oli niin lähellä. Porttiin hakattu kyltti kielsi lähestulkoon kaiken, myös ammattimaisen kuvaamisen, mutta halusin silti sisälle. Ja onneksi menimme.

License: Wikimedia Commons

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tämä hautausmaa on ehkä tähänastisen matkani kohokohdista. Toki asiaan voi liittyä myös senhetkinen olotila ja rauhallinen viikonloppu, mutta kerrankin tuntui siltä kuin olisin löytänyt jotain, mitä jokainen lähituristi ei löytäisi. Piilotetun aarteen!

Jüdischer Friedhof Weißensee on perustettu vuonna 1880 Berliinin pari sataa vuotta vanhemman juutalaisen hautuumaan täyttyessä. Se on tällä hetkellä, lähteestä riippuen, suurin tai toiseksi suurin juutalainen hautausmaa Euroopassa. 42 hehtaarin alueella on noin 115 000 hautaa ja tilaa edelleen näytti olevan. Hautausmaa selvisi Toisen maailmansodan pommituksilta, vain muutama tuhat hautaa ja uusin hallintorakennus tuhoutui. Tämä on suoranainen ihme, tuhottiinhan useat juutalaiset hautausmaat Euroopassa sodan aikana täysin.

Ensimmäisenä erikoisuutena huomasimme Art Noveau -tyyliset mausoleumit, jotka kiersivät hautausmaan ympärille rakennettua tiiliaitaa. Ne olivat toinen toistaan suurempia ja hienompia ja vanhempia. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Hehtaarit on jaettu 120 ostastoon, jonne eksyimme nopeasti. Sisempänä hautuumaata ihmettelin useasti ääneen joka puolella kasvavaa murattia. Se peitti yhtenä massana koko maan, oli kietoutunut puihin ja hautakiviin, joista osa oli kaatunut maahan, osasta kaiverrukset lähes kokonaan kuluneet pois. Koko loputtomalta tuntuva tila oli puiden runsailla lehdistöillä katettu ja tuntui hassulta eksyä metsämäiseen tilaan, niin lähellä omaa kotia ja niin lähellä Berliinin vilskettä.

Joka puolella näkyvä vihreys teki hautausmaasta entistä erikoisemman ja jopa taianomaisen. Hautoja vieri vieressä, silmänkantamattomiin, kiemurtelevien murattien peitossa. Suurin osa haudoista oli täysin kulkureittien ulkopuolella. Tämä kaikki, kauneudestaan huolimatta, on tapahtunut tahtomatta. Koska holokausti tuhosi niin valtavan osan berliiniläistä juutalaisyhteisöä (tai ihmiset yksinkertaisesti muuttivat pois), hautoja ei hoidettu eikä myöhemmin siihen ole ollut enää resursseja. Erään laskelman mukaan hautausmaan entisöinti maksaisi 40 miljoonaa euroa.

Työleireillä murhattujen nimiin pystyetyt muistomerkit hiljensivät entistä enemmän. Berliinissä on vaikea päästä eroon historiasta ja ihmisten julmuudesta, eikä siitä välttämättä täydykään päästä. On hyväkin muistaa. Muistomerkeillä ihmettelimme joka puolelle kerättyjä kiviröykkiöitä, joiden merkityksen selvitin vasta kotona. Juutalaisessa yhteisössä on ollut ennen vanhaa tapana viedä haudoille kukkien tai kynttilöiden sijasta kiviä. Näky oli yksinkertaisuudessaan kaunis ja vaikuttava.

Hautausmaa haluttaisiin liittää UNESCOn maailmanperintölistalle, joka ei ihmetytä minua lainkaan. Paikka on kaunis ja maaginen, rauhallinen ja täynnä tarinoita, jos niitä vain malttaa jäädä etsimään. Haluan sinne ehdottomasti uudelleen. Uusi lempipaikkani, miten makaaberia se ehkä onkaan!