Ihan tavallinen päivä

Live-tiedoitus: Olen Suomessa. Nukuin yöni pehmeällä sängyllä ja täydellisellä tyynyllä, silittelin kissaa ja join täydellisen ihanaa vettä.

Berliini-elämä ei silti blogin osalta ole vielä täysin ohi. Kotiinsaapumisen kunniaksi muistutan vielä aivosolujani siitä, millainen ihan tavallinen päivä Saksassa oli.


Joku keskiviikko:

1. Kello soi kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Joskus herään soittoon, joskus jo aikaisemmin. Koska työpaikalla on alettu tarjota yhteistä aamupalaa, ei aamutoimiin jää meikkausta kummempaa.

2. Antonplatzin tram-pysäkille M4:ää odottamaan.

3. Alexanderplatzilla tram vaihtuu S-bahniin, joka on yleensä melko täynnä, mutta useimmiten ainakin puolessa välissä matkaa löydän penkin. (Berliiniläiset eivät neljän paikoilla nouse pois tieltä, jos haluat pois junasta ennen vieressä istuvaa - he siirtävät polviaan vähän sivummalle ja itse pitää puikkelehtia pois.)

4. Zoologischer Gartenin pysäkillä vaihdan tunnelin kautta U-bahniin, joka tämän kesän aikana oli U12. Matka omalle pysäkilleni on 2 min ja kestää vain yhden pysäkin välin.

5. Strasse des 17. Juni 152 on TU-Berlinin osoite. Kun kävelen suojatien yli, käännän katseen oikealle ja näen Siegessäulen (Saksan yhdisttumissotien kunniaksi pystytetty muistomerkki) kimaltelevan kultaisena auringossa aamun helleauringossa.

6. Pääsen luokkaan, yleensä olen yksi niistä harvoista, jotka ovat tulleet ajoissa. Turvakengät ja muut kamppeet päälle, sillä tänään on tiedossa puuosien hiontaa.

7. Jossain vaiheessa on liian nälkä ja on pakko lähteä arkkitehtuurirakennuksen kahvilaan. Tarjolla on saksalaisia kotiruokia tai täytettyjä leipiä, pieniä vihersalaatteja, maustettua bulguria tai rahkaa marjoilla. Juomaksi löytyy erilaisia limppareita, olusia, kahvia ja maitojuomia.

8. Takaisin luokkaan, tällä kertaa saan vaihtaa hiekkapaperin hiontakoneeseen, jolloin puupölyä on vähemmän kasvoilla ja vaatteilla.

7. Toisen kerroksen käytävää pitää kävellä edes takaisin. Metallityöpaja on kellarikerroksessa, kahvila ensimmäisessä.

8. Vihdoin kello alkaa käydä kuutta. Jotkut jäävät vielä kouluun jatkamaan hiottujen osien öljyämistä tai uusien sahaamista. Öljyjen hajut ja ilmastoimaton huone pölyineen tekee olosta todella heikon.

7. Taas U12 on täynnä. Aamun reitti takaperin takaisin menee onneksi päivisin nopeammin kuin aamuisin. (Vaikka kännykästä onkin aina akku sen verran loppu, että musiikkia ei enää voi kuunnella.)

8. Alexanderplatzin legendaariset maamerkit ja turistinähtävyydet ovat osa jokapäiväistä elämää. En ehtinyt käydä TV-tornissa tai sopia tapaamista kellon alle, mutta onneksi tuhannet ihmiset tekevät niin puolestani yhden päivän aikana.

9. Vihdoin Antonplatzilla! Mahlerstrassea eteen päin, alkaa väsyttää ja hiki valuu otsaa pitkin. Taas 30-astetta lämmintä, onneksi kuitenkin tuulee, kuten melkein joka ikinen päivä.

10. La Paz -ravintolan kukkia on häiriköity. Epäilen niiden olevan meidän naapurien lasten älynväläyksiä. Henkilökunta näköjään toivoo, että aggressiot purettaisiin muualle kuin heidän kukkasiinsa.

11. Kotona. Jalat eivät ole ainoa ruumiinosa, jotka hikoavat. Pakko mennä suihkuun. Kämppiksen laittamat ohjeet joka ikisessä huoneessa lähinnä ärsyttävä - kuvitteleeko hän, että olen tyhmä? Koitan olla lukematta ohjelappusia ne nähdessäni, koska muuten vain ärsyttäisi koko ajan.

12. Suihkun jälkeen väsyttää vielä enemmän. Pakko ottaa pienet päiväunet. Hakkaan tyynyä eri asentoihin ja huomaan, että hiljalleen alan tottua epämukavan tyynyn kanssa nukkumiseen. Joka kerran käytän sitä eri tavalla, mutta näin väsyneenä uni tulee silmään missä asennossa vain.

13. Tulee nälkä. En jaksa lähteä Aldiin, jonne on jonkin verran matkaa. Tekstaan Jennalle: "Pitäis käydä Kaiser'sissa, tuutko mukaan?" Lähdemme turkoosit Rossmannin kauppakassit kädessä hulmuten kohti kallista kauppaa. Ostan nälissäni kaikenlaista turhaa: mansikkamaitoa, jogurttia, leipää, sipsejä, suklaata, ehkä valmislasagnea tai kolmileivän. Arvellaan Jennan kanssa kassalla paljon ostokset tulevat tekemään. Jos menee yli kympin, tietää tuhlanneensa rahaa holtittomasti.

14. Kello on kahdeksan tai yhdeksän. Laitan pyörimään jonkun ohjelman, mitä olen katsonut jo monta päivää putkeen. Tällä kertaa on meneillään viimeiset jaksot Vikingsiä. Yhtäkkiä kello onkin jo kymmenen tai yksitoista ja on hiljalleen mentävä nukkumaan. Jos vain malttaisi. Ehkä vielä yksi jakso...?