Ammatillista pohdintaa

Lähdin Berliiniin vastavalmistuneena sisustussuunnittelijana, artesaanipinssi oli ehtinyt koristaa kirjahyllyn reunaa vasta viikon kun jo istuin lentokoneessa. Tuntuu siis hieman hassulta mietiskellä tätä kesää ammatilliselsta näkökulmasta - vastahan valmistuin!

Pelkäsin hieman aluksi Allianssin hakupapereita täyttäessäni, että onko tällaiselle alalle löydettävissä töitä ja miten helposti. Nyt kun olen ollut paikan päällä lähes kokonaiset kolme kuukautta, olen saanut tietää, että valitettavasti Saksassa rakastamalleni alalle ei ole lainkaan samalla tavalla töitä kuin vaikkapa Suomessa. Omien kokemusten ja muiden kanssa rupattelun jälkeen olen todennut, että koko maa ja sen kansalaiset suhtautuvat sisustamiseen muutenkin eri tavalla suomalaisiin verrattuna. Televisiossa ei näytetä kymmentä eri sisustusohjelmaa, ihmiset eivät osaa nimetä ketään julkkissuunnittelijaa nimeltä. Ei edes alasta kiinnostuneet. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan siitä, että koti näyttäisi miltään muulta kuin se on aina näyttänyt.

Termiä "sisustussuunnittelija" ei muutenkaan periaatteessa ole - on vain joko stailaaja tai arkkitehti. Vaikka googlettelun tuloksena välillä löysinkin paikkoja, joiden toimeenkuvaan kuuluu sisustusarkkitehtuuri, todellisuudessa tällaista nimikettä ei ainakaan Suomeen verrattavissa ole. Kun kerroin olevani Interior Designer, suurin osa ihmisistä oletti, että olen oikeastaan asuntoja stailaava ihminen, ettei taustalla ole mitään erityistä koulutusta tai siihen ei ainakaan kuulu mitkään tekniset asiat miltään kantilta.

Niinpä oletusarvoisesti en kai saksalaisten mielestä tiennyt mitään tärkeää. Kun kerroin osaavani mittoja tai valaistusta, värioppia ja liikuntaesteisten juttuja, työnantajani niin Fiona Bennettillä kuin uudessa työpaikassanikin olivat yllättyneitä. Kaiken hyvän lisäksi tajusin, että edes he eivät tienneet näitä asioita. Yliopiston seminaarihuoneessa muiden kanssa istuessani saatoin olla ainoa, jolla oli mitään ennakkotietoa vaikkapa ruokatuolin istumakorkeudesta tai halogeenien ja led-valojen eroista. Kun ryhmiämme kiersivät apuun tulleet muut opettajat tai asiantuntijat, he luulivat, että olimme vahingossa valinneet vaikkapa oikean korkeuden ruoanlaittoon tai tarpeeksi syvän hyllyn, jotta suuretkin lautaset mahtuvat sen päälle. Kellekän ei tullut mieleen, että olimme tehneet valinnat tietoisesti.

Pitemmän päälle muiden tietämättömyys tuotti itselleni turhaa stressiä. Tuntui, että jouduin jatkuvasti avaamaan suuni, sillä muiden ratkaisut kokemiimme ongelmiin olivat monesti erittäin kummallisia tai epäkäytännöllisiä, ainakin omalta katsantokannaltani. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että stressini on turhaa sillä jatkuva suuni avaaminen ei tuottanut todellisuudessa mitään tulosta valmiisiin suunnitelmiin. Niinpä olen viimeisen viikon ajan antanut muiden hoitaa päätökset, sillä mielipiteistäni ja tiedoistani huolimatta en pysty enää lopputulokseen vaikuttamaan. Koen silti salaa pientä ylpeyttä siitä, että olen pystynyt kasvattamaan yllättävän suuren tietopankin pääni sisälle huomaamattani, jota pystyn nyt täysin luonnollisesti käyttämään. Hyvästi, RT-kortit! (Ainakin melkein.)

Olen myös huomannut, että oma sisustussilmäni, jos niin voi sanoa, on kehittnyt melko tarkaksi koulussa viettämieni vuosien jälkeen. En sanoisi, että se on ammattitaitoa, sillä kyseessähän voi olla henkilökohtaiset mielipiteetkin, mutta en tällä hetkellä pysty katsomaan projektiamme ja sanomaan rehellisesti ja ylpeänä, että lopputulos on niin hyvä kuin se näin lyhyellä aikataululla vain voi olla. On ryhmässämme muitakin, jotka kokevat jotkit yksityiskohdat yhtä huonoina kuin minäkin, mutta jostain syystä vastapuolen mielipide on jyräävä. Ymmärrän toki, että tilasta halutaan yhtenäinen, mutta tarviiko sen todella tarkoittaa sitä, että joka ikinen huonekalu ja hylly, jonka sinne rakennamme, on tismalleen samanlainen, tehty samoista materiaaleista? Joka ikisellä seinällä on samanlainen hylly, joka ikinen tuoli ja pöytä on toistensa kopioita. Kattovalaisinkin on tehty samasta vanerista ja samasta rautaputkesta kuin kaikki muukin.

Tämän viikon olin metalliryhmässä - leikkasin ja hioin ja valmistelin
pöytien metalliosia.

Mielestäni tällainen on amatöörimäinen virhe (haha!) sillä kyllä jokainen tila kaipaa koherenttiuuteen myös vastakohtia. On helppo ajatella, että jos vain valitsee kaikkialle muotokieleltään ja materiaaleiltaan samaa, onnistuu aina. Mutta kyllä jokainen tietää miltä näyttää olohuone, joka on sisustettu samalla Ikean mallistolla alusta loppuun. Entä sitten kun koko asunto on sitä samaa Ikeaa? En suostu uskomaan, että valtaosa ihmisistä pitää sitä kauniina. Välttämättä he eivät tiedä miksi, mutta jokainen aistii, että jokin sisustuksessa ei silloin miellytä. Niinpä en suostu uskomaan, että valtaosa pitää meidänkään projektiamme täydellisenä. Yksittäiset esineet ovat hienoja ja pidän niistä ja siitä, että rakennamme ne itse alusta loppuun, mutta kokonaisuuteen olisin itse kaivannut enemmän kontrastia. Mutta ei omaa mielpidettään voi ikuisesti muille motkottaa, varsinkin kun siihen vastataan "yeah, but".

Kaksi viikkoa suunniteltiin hyllyjä ja aina piti uudelleen ja uudelleen
tehdä kaikesta enemmän saman näköistä.

Mitä sitten olen oppinut? Sosiaalisuutta ja ryhmätyötaitoja. Muotoilemaan ajatukseni eri tavoin ja perustelemaan ne uudestaan ja uudestaan, olipa perustelu sitten rakennusopista otettua tai oman mielipiteen kautta omaksuttua. Olisin toivoinut oppivani vielä enemmän materiaaleista tai niiden käytöstä, mutta valitettavasti siihen en ole saanut apua tällä reissulla. Toki Fionan luona materiaalivaihtoehdot olivat erittäin moninaiset, monet niistä olivat niin omituisia, etten ollut koskaan vastaavasta kuullutkaan tai sellaista nähnytkään, mutta eivät hekään niistä mallipalaa kummempaa tiennyt.

Berliini on täynnä mielenkiintoista arkkitehtuuria, mutta rakennusten sisällä on vielä paljon tekemistä, jotta ne pääsisivät sykähdyttämään. Sitä Fiona kumppaneineen yrittävät Wintergarteniin tällä hetkellä tehdä - jotain sykähdyttävää ja erikoista. Über den Tellerrand taas haluaa lämpimän, kotoisan paikan, joka toimii hyvin heidän alati kasvavalle organisaatiolleen. Toivon todella että kummatkin projektit onnistuvat toiveissaan, vaikka todellisen harjoittelijan tapaan en ole päässyt vaikuttamaan suunnitelmien tekoon niin paljon kuin olisin halunnut. Ensimmäisessä paikassa en ollenkaan.

Uskon, että aikani Berliinissä ei ole ollut turhaa ja tästä kokemuksesta on vielä hyötyä tulevaisuudessa. On opettavaista nähdä miten muut ajattelevat. Kun siihen lisää vielä monta eri kansallisuutta erilaisista kulttuureista ja erilaisista lähtökohdista, erilaiset opinnot ja erilaiset mielipiteet, ei kokemus voi olla muuta kuin silmiä avaava. Olen huomannut omat ammatilliset vahvuuteni ja heikkouteni, ja vaikka välillä edelleen epäröin itseäni, toivon että Suomeen palaa entistä parempi sisustussuunnittelija.