Todellisuus on kuitenkin osaltani eri. Kihloista on monesti puhuttu, mutten ole kokenut sitä tarpeelliseksi; perhe kai se on karvatassuinen perhekin; vuokra-asuminen on ainoa vaihtoehto opiskelijalle; vastustan yksityisautoilun lisäämistä, enkä halua ottaa osaa siihen itse edes ajokortilla; työpaikkoja on ollut ja mennyt.
Ja kaiken lisäksi olen opiskelija. Edelleen. Alaa vaihtanut ammattikoululainen. Kunnon amis. Nuorimmat luokkakaverini ovat kymmenen vuotta nuorempia - voitteko kuvitella? Kymmenen! Se on älytön ikäero kun tuntee itsensä vielä niin nuoreksi.
Sitten osallistun ohjelmaan, jonka nimi on Ready for Life. Naurattaa. Olen paljon lähempänä kolmeakymmentä kuin kahta-, olisinko todella jo valmis elämään? Lähempää asiaa tutkaillessani tajuan, että ei tämä nyt aivan typerä kysymys ole. Olen ollut opiskeluputkessa niin kauan kuin muistan: ala-aste, yläaste, lukio, vaihto USA:ssa, taas lukio, yliopisto, hetki AMKissa, taas yliopisto, ammattiopisto... toivon todella, että opiskelijaelämäni loppuisi tämän jälkeen.
Joten kyllä. Olisin aivan valmis jo elämään kunnolla. Se elämä alkaa Berliinistä.
Ready for life!
0 sanoi niin:
Lähetä kommentti