Ready for Life

Noin kuukausi sitten vanhenin taas vuodella. Ei sitä voi ilmiselvästi paetakaan, vanhenemista. Tähän aikaan lapsuus- ja nuoruusaikoina oletin tietysti kaikkea seuraavaa: olisin naimisissa, olisi varmaan jo pieni perhe, omakotitalo, auto, työpaikka. Kaikkea sitä, mitä yhteiskunta on aikojen alusta päättänyt ikäiseni naisen hankkivan.

Todellisuus on kuitenkin osaltani eri. Kihloista on monesti puhuttu, mutten ole kokenut sitä tarpeelliseksi; perhe kai se on karvatassuinen perhekin; vuokra-asuminen on ainoa vaihtoehto opiskelijalle; vastustan yksityisautoilun lisäämistä, enkä halua ottaa osaa siihen itse edes ajokortilla; työpaikkoja on ollut ja mennyt.

Ja kaiken lisäksi olen opiskelija. Edelleen. Alaa vaihtanut ammattikoululainen. Kunnon amis. Nuorimmat luokkakaverini ovat kymmenen vuotta nuorempia - voitteko kuvitella? Kymmenen! Se on älytön ikäero kun tuntee itsensä vielä niin nuoreksi.

Sitten osallistun ohjelmaan, jonka nimi on Ready for Life. Naurattaa. Olen paljon lähempänä kolmeakymmentä kuin kahta-, olisinko todella jo valmis elämään? Lähempää asiaa tutkaillessani tajuan, että ei tämä nyt aivan typerä kysymys ole. Olen ollut opiskeluputkessa niin kauan kuin muistan: ala-aste, yläaste, lukio, vaihto USA:ssa, taas lukio, yliopisto, hetki AMKissa, taas yliopisto, ammattiopisto... toivon todella, että opiskelijaelämäni loppuisi tämän jälkeen.

Joten kyllä. Olisin aivan valmis jo elämään kunnolla. Se elämä alkaa Berliinistä.

Ready for life!