Ensimmäinen työviikko... taas

Viikko siinä vierähti ja epäilyistäni huolimatta sain perjantaina viestin, että alottaisin maanantaina uudessa paikassa. Kyseessä olisi taas uusi projekti, joka vähän arvelutti, mutta ainakin muut tuntuivat olevan ammattilaisia, joten rohkaisin mieleni ja läksin kohti Berliinin teknistä yliopistoa. Luonnollisesti eksyin matkalla ja niin edelleen, mutta se nyt oli jo odotettavissa!

Oikeastaan harjoittelupaikkani ei ole työpaikka. Projektin toteuttaa itse asiassa ryhmä arkkitehtiopiskelijoita, jotka saavat viiden viikon pyrähdyksestä opintopisteitä. Itse en tietenkään mitään saa, enkä niitä tarvitsekaan, sillä en opiskele enää missään. (Jes!)

Lyhykäisyydessään olen nyt työskennellyt viikon verran seuraavanlaisessa projektissa:

Über den Tellerrand on yhdistys, joka pyrkii helpottamaan maahanmuuttajien sopeutumista berliiniläiseen yhteisöön. He järjestävät mm. kokkailutunteja, jonka aikana toisilleen tuntemattomat ihmiset - olivatpa he saksalaisia tai muualta tulleita - tutustuvat toisiinsa ruoanlaiton ja syömisen yhteydessä.

Nyt yhdistys on saanut uudet tilat käyttöönsä. Kyseisessä paikassa ei ole ollut minkäänlaista toimintaa 12 vuoteen, joten paikka tulee remontoida kokonaisuudessaan. Tässä kohtaa yliopisto-opiskelijat ja muut kurssille halunneet tulevat mukaan. Meidän tehtävämme on suunnitella tilat ja ennen kurssin loppumista myös auttaa rakentamisessa. 28.8. tilojen tulisi päällisin puolin olla valmiit käyttöä varten.

Ensimmäisenä päivänä järjestö teki kurssiaisillemme kokkikoulun aivan kuten
maahanmuuttajillekin normaalisti! Ja ilmaiseksi vieläpä.

Mitä työ sitten on käytännössä? Takana on nyt vasta ensimmäinen viikko, mutta sen aikana - arkkitehtiopettajan johdannuksella - olemme käyneet läpi tilaan tarvittavia toimintoja ja sunnitelleet sinne tarvittavia huonekaluja. Tila, jota vieraat käyttävät, on vain 52 neliömetriä suuri, joten on melkoinen tehtävä saada kaikki haluttavat toiminnot mahtumaan kauniisti. Suuri osa energiasta on mennyt itse pöydän suunnitteluun (jonka me opiskeljat myöhemmi rakennamme), johon pitäisi mahtua niin kokkailutilaa, säilytystilaa ja tila ruonalaiton jälkeiselle illallistamiselle. Pöytiä pitää myös voida liikutella ja niiden tulee muuntua muihinkin tarkoituksiin, sillä yhdistys haluaa laajentaa toimintaansa seuraavien vuosien aikana entisestään nyt kun he ovat saaneet omat, pysyvät tilansa.

Tällähetkellä tila on yksi valtava remonttiläjä vain. Onneksi ammattilaiset
hoitavat tämän osuuden.

Loppuviikosta jaoimme noin 15 oppilaan ryhmän pienempiin ryhmiin, itse olen hyllyryhmässä. Yritämme siis toteuttaa asiakkaiden kaikki toiveet siitäkin huolimatta, että seinätilaa on vähän ja huone on monimutkaisen muotoinen. Oma ryhmäni on silti mukava, meitä on kolme - yksi korealainen tyttö sekä yksi syyrialainen poika. Koko ryhmä on itse asiassa hyvin monimuotoinen, ainoastaan kolme opettajan lisäksi on saksalaisia.

Olen tämän ensimmäisen viikon aikana huomannut sen, kuinka erilaisista näkökulmista tilaa suunnittelee arkkitehti ja sisustussuunnittelija. Itselleni tärkeintä on aina käytännöllisyys ja tilan toimivuus - ei ole mitään järkeä suunnitella tilaa, joka on tilan käyttäjille monimutkainen, olipa se miten hauska tai kaunis hyvänsä. Arkkitehtiopiskelijat puolestaan näkevät asian toisin päin - he haluavat tilasta mielenkiintoisen ja monimutkaisen käytännöllisyyden kustannuksella. Välillä olen ainoa, joka painottaa esimerkiksi mitoituksia kyllästymiseen asti, muille kun ei tunnu olevan väliä sillä millaiset vaikkapa kulkureitit ovat. Kunhan tilaan mahtuu mahdollisimman paljon ihmisiä tekemään ruokaa oudoille tasoille. (No, siltä se välillä ainakin tuntuu.) Huomaan myös, että meinaan vähän väliä olla eri mieltä opettajankin kanssa, sillä hänellekään ei tunnu olevan tärkeää monet itselleni sisustussuunnittelijana itsestäänselvät asiat. Toisaalta osa tästä menee tietämättömyyteen, sillä olen saanut kommentteja muilta opiskelijoilta siitä, miten hyvä on, että ryhmässä on joku, jolla on yleistä tietoa myös sisätiloista. Monelle tuli mm. täytenä yllätyksenä se, että ihmisen ei tulisi tehdä ruokaa ja syödä sitä samalla korkeudella ihan tavallisella tuolilla. Tai että isoa lautasta ei voi sijoittaa pienelle hyllylle.

Mutta muuten ryhmässä on ollut ihan mukavaakin. Muut opiskelijat ovat suurimmaksi itseäni joitain vuosia nuorempia (vain yksi on myös ikäiseni), mutta ystävällistä sakkia kaikki. Heille on itsestäänselvää, että minut otetaan mukaan ruokalaan, he myös aina kysyvät haluanko jotain jos he ovat menossa vaikka kahville tai keittämään teetä. Kieli ryhmässä on tosin suurimmaksi osaksi englanti, sillä ryhmään kuuluu muutamia, jotka eivät puhu joko sanaakaan tai hyvi vähän saksaa. Ilmeisesti monella on sellainen käsitys, että minäkään en sitä osaa. Tämä tosin varmaankin johtuu siitä, että olen joka päivä päätynyt syystä tai toisesta työskentelemään juuri niiden kanssa, joilta saksa ei suju.

Tavallaan en kaipaa opiskelijamaista meininkiä elämääni enää, mutta onneksi kurssi on hyvin rento, vaikka aikataulu onkin hyvin kiireinen ja välillä päivät ovat  kymmentuntisia. Toisaalta myös pidän siitä, varsinkin edellisen työpaikan jälkeen, että jollakin on ohjat projektista ja tietää siitä lähestulkoon kaiken. Kysyminen on myös sallittua ja siihen kehotetaan jatkuvasti niin opettajan, muiden opiskelijoiden kuin Über den  Tellerrandinkin puolelta.

Arkkitehtien kanssa tällainen kai oli odotettavissa? Yliopiston portaikkoa.
Täällä kuulemma saa polttaakin. Tämä kaupunki on outo.

Huomenna, lauantaina, yhdistys järjestää piknikin remontoitavan tilan lähiasukaille, jonne meidät opiskelijat on tietenkin kutsuttu. Järjestämme myös info-pöydän kyselijöille, sillä yhteisö tuntuu sillä alueella olevan melko tiivis ja kiinnostunut siitä, mitä kulmahuoneistoon rakennetaan.

Kiirettä siis tulee pitämään tämän viimeisen kuukauden ajan, mutta ehkä se on ihan mukavaa silti. Uni maittaa öisin (ja maittaisi vielä kahdeksan jälkeen aamullakin), mutta ainakaan ei ehdi koti-ikävä liikaa pyöriä mielessä. (Suomi-ikävää tosin en pode. Voisin helposti jäädä tänne pidemmäksikin aikaa, jos kaikki kotiasiat olisivat täällä kissaa myöten mukana.)

Mensa-ruokaloissa käy toisinaan vain opiskelijakorttiin ladattava raha, mutta onneksi ystävällinen chileläinen antoi omansa
käyttööni, joten nälkäisenä ei pitkiä päiviä tarvitse olla.

Tietenkin inhottaviakin aikoja on ollut - mm. rakas kissani jouduttiin lopettamaan noin viikko sitten lääkärissä löydetyn kasvaimen vuoksi (oikeastaan se oli levinnyt joka paikkaan ja kissalla oli enää vain joitain päiviä elinaikaa jäljellä) ja joudun vähän tappelemaan TE-toimiston kanssa, sillä he luulevat, että lopetin työkokeilun kokonaan, vaikka todellisuudessa vain vaihdoin paikkaa. Ensimmäiseen ei tietenkään auta kuin aika, toisen toivottavasti saan hoidettua puhelimitse ensi viikon aikana.

Nähtävyyksiäkin sain viime viikon aikana nähtyä oikein mukavasti, joten nyt onkin aikaa keskittyä työntekoon - taas!

P.S. Über den Tellerrand on tietenkin myös Facebookissa - sieltä saattaa bongata pari tuttua naamaa!